Kartta - Hashimoto (Wakayama) (Hashimoto)

Hashimoto (Hashimoto)
Hashimoto on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kansain alueella Wakayaman prefektuurissa. Se sijaitsee prefektuurin koilliskulmassa Kijoen keskijuoksulla. Pohjoisessa kaupunki rajautuu Osakan, idässä Naran prefektuuriin. Hashimotossa on 62 376 asukasta (joulukuussa 2019) ja sen pinta-ala on 130,55 neliökilometriä.

Hashimoto sijaitsee historiallisten Ise-kaidō- ja Kōya-kaidō-tiereittien ja Kijoen jokiliikenteen risteyskohdassa. Kaupungin nimi on peräisin 1500-luvun lopulta, kun paikalle perustettiin Toyotomi Hideyoshin luvalla suolatori ja rakennettiin joen ylittävä silta (hashi tarkoittaa siltaa). Paikannimi jäi käyttöön, vaikka silta sortui vain kolme vuotta myöhemmin. Edo-kaudella Hashimoto oli yksi Kiin daimiokunnan paikallisista keskuksista. Kaupunkioikeudet Hashimotolle myönnettiin vuonna 1954, kun silloiseen Hashimoton maaseutukaupunkiin liitettiin viisi ympäristön kyläkuntaa. Kaupunki laajeni vuonna 2006, kun siihen yhdistettiin Kōyaguchin maaseutukaupunki. Kaupungin pohjoisosat ovat kehittyneet Osakan lähiönä. Merkittäviä elinkeinoja ovat puutarhaviljely, siipikarjan kasvatus, onkivapojen ja muiden bambutuotteiden valmistus sekä tekstiiliteollisuus.

Hashimoton kulttuuriperintöön kuuluu muun muassa Suda Hachiman-jinjan pyhäkkö, jossa säilytetään kansallisaarteeksi valittua Suda Hachiman-jinjan pronssipeiliä. Siinä on maan vanhimpana pidetty metalliin kaiverrettu teksti. Muita vanhoja temppeleitä ovat Ōgo-ji ja Rishō Gokoku-ji, jonka päähalli on yksi Japanin tärkeän kulttuuriomaisuuden kohteista. Kaupungin pohjoisosat kuuluvat Kongōn–Ikoman–Kisenin puolikansallispuistoon. Hashimotoa palvelevat JR Nishi-Nihonin Wakayama-linja ja Nankai-rautateiden Kōya-linja.

 
Kartta - Hashimoto (Hashimoto)
Kartta
Google Earth - Kartta - Hashimoto (Wakayama)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Hashimoto (Wakayama)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Hashimoto (Wakayama)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Hashimoto (Wakayama)
OpenStreetMap
Kartta - Hashimoto - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Hashimoto - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Hashimoto - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Hashimoto - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Hashimoto - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Hashimoto - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)